Kansainvälisessä politiikassa ja diplomatian kentällä ilmenee joskus tilanteita, jotka tavallisessa liiketoiminnassa herättäisivät eettisiä ja moraalisia kysymyksiä. Yksi tällainen tilanne on viimeaikainen kehitys NATO:n laajentumisprosessissa, jossa Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan on hyväksynyt Ruotsin liittymisen liittoon, mikä on herättänyt spekulaatioita mahdollisista poliittisista lahjuksista.
Tämä askel seurasi yli vuoden mittaisia neuvotteluja Turkin ja Ruotsin välillä, joissa Tukholman piti käsitellä useita kysymyksiä, joita Ankara piti ongelmallisina. Muutokset Ruotsin terrorisminvastaisiin lakeihin ja asevientikiellon kumoaminen Turkkiin ovat nähty avainaskeleina, jotka johtivat Turkin hyväksyntään. Lisäksi on ollut diplomaattisia eleitä muilta mailta, mukaan lukien Kanada ja Alankomaat, jotka ovat viitanneet tiettyjen sanktioiden lieventämiseen Turkkia kohtaan.
Samalla on herännyt spekulaatioita mahdollisesta kaupasta Turkin ja Yhdysvaltojen välillä, jossa Ankara pyytää moderneja F-16-hävittäjiä vastineeksi suostumukselleen Ruotsin NATO-jäsenyydelle. Nämä tiedot tulivat esiin, kun Yhdysvaltain presidentti Joe Biden lähetti kirjeen Kongressille kehottaen hyväksymään näiden lentokoneiden myynnin Turkkiin. Tätä toimenpidettä on myös tukenut Yhdysvaltain suurlähettiläs Turkissa Jeff Flake, joka korosti Kongressin nopean päätöksen tärkeyttä.
Tässä monimutkaisessa diplomaattisessa tanssissa näyttää siltä, että Ruotsi, perinteisesti puolueeton maa, joka haki NATO-jäsenyyttä yhdessä Suomen kanssa reaktiona Venäjän hyökkäykseen Ukrainaan, on nyt astumassa liiton jäsenyyteen. Vaikka useimmat jäsenmaat ovat jo hyväksyneet molempien maiden liittymisen, Unkarin hyväksyntä on vielä saamatta.
Tšekin ulkoministeri Lipavský on myönteisesti suhtautunut Turkin hyväksyntään ja toivoo, että myös Unkari seuraa pian perässä. Silti Ruotsin liittyminen NATO:on herättää kysymyksiä läpinäkyvyydestä ja etiikasta kansainvälisessä politiikassa, erityisesti mahdollisten poliittisten lahjusten ja salaisien sopimusten valossa.